sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006

Visiitillä eläinpuistossa.



Käväsin pikaisella visiitillä Ranuan eläinpuistossa 8.12.2006. Reissun pääasiallinen tarkoitus oli nähdä myskihärät, jotka tuotiin Ranualle edellisellä viikolla. Sää muuttui kurjaksi kirkolle ajaessani, mutta sainpa silti keskitalven lintulaskentaan pari hyvää havaintoa.
Eläinpuistossa katsastin ensiksi linnut ja sen jälkeen suuntasin jääkarhuaidalle. Pennut olivat hyvinkin leikkisällä päällä, mutta vanhempi vain istuskeli. Myskihärät olivat loppujen lopuksi aika huiman näköisiä, sillä niitä ei nyt oikein voinut verrata mihinkään aikaisemmin nähtyyn. Flickeristä löytyy muutama kuva kyseisista eläimistä.
Eläinpuistoon on jälleen odotettavissa suuri määrä turisteja näin joulun aikaan. Uudeksi vuodeksi tulevat sitten venäläisturistit ja sitä saa sitten taas ihmetellä, että missäs maassa sitä taas oltiinkaan.