Helevetin Kylymää prkl! Tämä tulee ensimmäisenä mieleeni, kun yritän huuhtoa verisiä ja limaisia käsiäni jäisessa rantavedessä toukokuisena sunnuntaiaamuna. Sää on sitä mitä se ruukaa ollakkin, hieman sateentapaista ja pilvistä. Itätuuli koettelee jälleen kalastajaa, lisäksi olen onnistunut tyhmyyttäni viiltämään puukolla käteeni haavan. Katson kuinka veri valuu jäiden sekaan ja luo mystisiä kuvioita. Sotkeudun jälleen ajatuksiini ja havahdun siihen, kun kumikengänvarsi hörppää jäistä vettä. Ei tunnu enää missään - ajattelen että mitäpä tuota turhaan valittamaan, kun ruoka on taas taattu pariksi päivää. Nousen vedestä ja katson jälleen jonkun aikaan metsässä olevia kuoppia. Kuopat ovat aikoinaan olleet väliaikaisia hautoja, milloinkahan saisi selviteltyä keiden kylmittyneet ruumiit niissä ovat maannut kiireettömänä odottamassa siunattuun kirkkomaahan pääsyä. Kiroan jälleen ääneen, osittain sitä että verenvuoto ei lopu ja osittain sitä, että saamattomuus haittaa historian harrastusta. Puristan nyrkkiä lujempaan, kyllä se vuoto lopulta lakkaa ja veri hyytyy.
Lähden kävelemään hieman raskaalla askeleella kotia kohden, jokin painaa mieltä, kait se on se peräpohjalainen ahdasmielisyys tai jokin. Suon kohdalla totean tupasvillan puskeneen itsensä läpi sammaleesta, saman ovat huomanneet myös kauempana olevat laihat porot, jotka saavat pitkän talven jälkeen jälleen tuoretta vihreää ravintoa. Toivottavasti kylmä kevät jatkuu vielä jonkun aikaa jottei hilla pääse liian aikaisten kukkaan.Kylmästä nousee muuten maahengen vihollinen ja palelluttaa herkän valkoisen kukan tuoden ahdinkoa kunnan asukkaiden keskuuteen. Pellon kohdalla totean, että ovatpa jänikset jälleen rumia, koska niillä on karvanvaihto parhaimmillaan. Peräpohjalaisen keävätluonnon ja melankolian kauneuden kruunaa vielä puskittuneessa pelto-ojassa ääntävä pajusirkku. Tästä puuttuu enää Esko Rahkosen laulama Kotiseutu Pohjolassa ja Timo K. Mukan kirjoitukset, heleppoheikki kauppaisi hullulle soimaan vielä Kylätie on hiljainen veisun.
Totean olevani kotipihassa, koira haukkuu pihaantulijaa. Tämä nyt ei ole mitenkään outoa, harjoittelihan se haukkumista koko viime yön, kun luuli Roosingilla huutavan kuikan kuiskivan sille jotain taikasanomaa. Minusta kuikka taisi vain vonkailla toista kuikkaa...
Keittiönpäässä liesituuletin pukkaa ulos pullan hajua, äiti on taas leiponut. Riisun kumpparit ja väännän vielä vedet sukista pois. Tästä kun saa vielä jonku tauvin, niin johan on palaset kohdallaan - tili tyhjillään, kevään opinnot pahasti kesken ja yksilö sängyn pohjalla kuumessa.
Sisällä pyöräytän kalapalat jauhoissa ja nakkaan kauhaan voipalan kera käristymään. Omegat ja muut vitamiinit on nyt kohillaan. Parempaa ruokaa kuin käristehauki ja päälle pullakahvit saa etsiä.
