tiistaina, huhtikuuta 16, 2013

Kirjeitä, kirjeitä, kirjeitä - hankintoja ja tapaturmia

Viime viikon DJL-työni opponoinnissa nousi esiin muutamia huomionarvoisia seikkoja. Olin ajatellut, että noudattaisin käsittelyluvuissa hyvin tasaista alalukujen jakoa. Kuitenkin kun asiaa seminaarissa mietittiin olen tullut siihen lopputulokseen, että välissä alalukuja on pari ja välissä useampi. Asiasisältöhän se lopulta ratkaisee kuinka miten teksti jakaantuu. Päälukujen määrääkin saatan lisätä neljään.
Sisällöllisesti tekstistä ei ainakaan vielä löytynyt kovin paljon korjattavaa. Koska tutkimuskirjallisuutta on sen verran vähän, niin näen parhaaksi käsitellä osaa asioita vähän tarkemmin. Tämä tietysti jakaa kansan mielipiteitä, kuinka tarkasti asioita tulee selittää vai mennäänkö suurilla linjoilla. Joskus historiassa on vain tärkeää selittää asioita enemmänkin kuin perinpohjin.

Tällä hetkellä olen palannut arkistoon käymään läpi lopun materiaalin, jotta viimeistään vappuviikolla (ja vappuhan alkaa ensi viikolla) pääsisin jälleen kirjoittamisen makuun. Sillä kirjoittamisesta nauttii, kun on mieluisa asia mistä kirjoittaa. Kirjemateriaalia läpikäydessä huomasin, että metsäalalle tuli 1925 vuoden paikkeilla tapaturmalaki. Näin ollen tapaturman sattuessa työmiehet saivat jonkinasteista taloudellista turvaa sairasajaltaan. En ole kerinnyt pahemmin selvitellä kuinka kattava tapaturmaturva oli, mutta ainakin lääkärireissut Pudasjärven ja Oulun suuntaan maksettiin ja jonkinlaisia "kipurahoja" siltä ajalta, kun ei voinut työskennellä.
1920-luvun puolenvälin jälkeen pääsin myös hankintahakkuiden makuun. Ensimmäiset hankintahakkuut Ranuan hoitoalueella suoritettiin hakkuukaudella 1925-1926. Hankintahakkuiden tutkimsesta onkin nyt muodostunut erittäin mielenkiintoista. Tutkimustulokset ovat erittäin, ettenkö sanoisi jännittäviä, mutta olenkin mainostanut että ehkä gradun top-3 antia ne ainakin ovat. Sanotaanko näin, että Metsähallituksen omilla hankinnoilla oli niin positiivisia, kuin negatiivisiäkin vaikutuksia alueen toimijoille.


Ei kommentteja: